Atma
Ikuinen Itse meissä
Ihmissikiön kehityksen hyvin varhaisessa vaiheessa Atma (sanskritinkielinen sana, joka tarkoittaa ikuista Henkeämme) tulee ensimmäisen kerran sikiön sydämeen, joka alkaa sykkiä.
Biologisesti sydämemme kehittyy alkion pään lähelle sydänalueelle ja työntyy myöhemmin alas rintakehään kehomme kehittyessä. Atma asuu sydämessä elämämme hiljaisena sivustaseuraajana ja tulee tietoisuuteemme vasta itseoivalluksen kautta. Se on sisällämme olevan ikiaikaisen olennon heijastuma.
Se ei kehity, vaan se on pikemminkin evoluutiomme päämäärä, tai voisi sanoa, että ihmisen tietoisuuden evoluution päämäärä on saavuttaa Hengen tila.
Kun länsimainen filosofia pyörii individualismin ja persoonallisuuden tai egon kehittämisen ympärillä, itämainen filosofia liittyy kollektiivisuuteen ja pyrkii kääntämään yksilön sisäänpäin kollektiiviseen olemukseemme, kaikkialla olevaan Henkeen.
Shri Mataji kuvailee, kuinka napanuoran katkaiseminen syntymässä aiheuttaa tietoisuutemme erottumisen absoluuttisesta jumalallisesta tietoisuudesta hienojakoisessa Sushumna-kanavassa. Karkealla tasolla tämä erottelu vastaa aurinkopunoksen ja parasympaattisen hermoston vagushermon välistä kuilua. Tämä ilmiö on nimetty monissa muinaisissa kirjoituksissa esimerkiksi Zen-järjestelmässä Voidiksi ja hindulaisuudessa Mayaksi (illuusio). Myöhemmin lapsuutemme aikana, kun rajalliset inhimilliset samaistumisemme, joita symboloivat ego ja superego, puhkeavat ilmapallon tavoin ja peittävät aivojen vasemman ja oikean aivopuoliskon, jotka vastaavat vasemman ja oikean sympaattisen hermoston päitä, se ympäröi tietoisuutemme täysin erillisenä kokonaisuutena ja tietoisuus ”minästä” (Aham) pääsee hallitsemaan.
Kun Kundaliini itseoivallusprosessin kautta nousee sydämeen, se valaisee Atman ja alamme tuntea Atman sisäisen ominaisuuden, olemassaolon, puhtaan ilon. Kun Kundaliini nousee edelleen Sahasrara-chakraan, ylimpään energiakeskukseen, joka sijaitsee pään fontanella-alueella, yksilöllinen Atmamme yhdistyy kaikkialla olevaan universaaliin voimaan, ja uppoamme autuuteen, joka syntyy siitä, että olemme yhtä itsemme ja maailmankaikkeudessa vallitsevan voiman kanssa. Jopa häivähdyskin tästä ilosta (jonka saatamme havaita, kun vain muutama Kundaliinin säie nousee päämme yläpuolelle) voi toimia johtotähtenä henkisellä matkallamme. Kun kerran tunnemme tuon ilon, emme halua menettää sitä ja pidättäydymme automaattisesti asenteista ja käyttäytymistavoista, jotka haittaavat sen ylläpitoa ja kasvua. Siksi Sahaja Yogassa on hyvin vähän sääntöjä eikä ollenkaan dogmeja.
Adi Shankaracharya, yksi Intian tunnetuimmista henkisistä mestareista, kuvaa tätä sydämessämme heijastuvaa kollektiivisen olemuksen absoluuttista tietoisuuden tilaa ikuisena autuutena kauniissa ”Atma Shatakam” -runon säkeistöissä.
"Manobuddhyahamkar. Chittani Na Aham
En ole äly, mieli, huomio enkä ego.
Na cha Shrotr. Jihve, Na cha ghraan Netreghraan Netre
En ole kuulo, en maistamisen, haistamisen tai näkemisen aisti.
Na cha vyom. Bhumir Na Tejo Na Vayu Na Vayu
En ole taivas enkä maa, en tuli enkä ilma.
Chidanand. Rupah., Shivo.ham, Shivo.ham, Shivo.ham.
Olen ikuinen autuus ja tietoisuus, olen Shiva, olen Shiva.”