Haluan olla kuin pölyhiukkanen
Haluan olla kuin pölyhiukkanen,
joka liikkuu tuulen mukana.
Se menee kaikkialle.
Se voi istahtaa kuninkaan päälaelle,
tai pudota jonkun jalkojen juureen.
Ja se voi istahtaa pienelle kukkaselle,
ja se voi mennä istumaan minne vain.
Mutta haluan olla sellainen pölyhiukkanen,
joka tuoksuu,
joka ravitsee,
joka valaisee.
Shri Mataji Nirmala Devi,
seitsemänvuotiaana, runo sellaisena kuin Hän sen kertoi Dhuliassa, Intiassa, 14. tammikuuta 1983.
Kukkaislapsilleni
Olette vihaisia elämälle
kuin pienet lapset,
jotka ovat kadottaneet Äitinsä pimeässä.
Murjotatte epätoivossanne
turhan matkanne päättyessä.
Puette yllenne rumuutta löytääksenne kauneuden.
Nimeätte kaiken vääräksi totuuden nimissä.
Valutatte tyhjiin tunteenne täyttääksenne rakkauden maljan.
Suloiset lapseni, rakkaani,
miten voisitte saada aikaan rauhaa lietsomalla sotaa,
itseänne vastaan, olemustanne vastaan, itse iloa vastaan?
Riittää jo kieltäymysharjoitus,
keinotekoinen lohtu.
Nyt voitte levätä lootuksen kukalla
armollisen Äitinne sylissä.
Koristan elämänne kauniin kukkasin
ja täytän hetkenne ilon tuoksuilla.
Voitelen päänne Jumalallisella rakkaudella,
sillä en kestä enää kärsimystänne.
Sallikaa Minun upottaa teidät ilon valtamereen,
jotta sulautuisitte osaksi suurempaa,
joka myhäilee oman Itsenne verhossa,
salaa piilossa teitä välillä koetellen.
Tulkaa tietoisiksi ja näette Hänen
täyttävän jokaisen solunne autuaan ilon värähtelyillä
ja peittävän valolla koko maailmankaikkeuden.
Shri Mataji Nirmala Devi USA:n etsijöille ensimmäisellä matkallaan sinne vuonna 1972
Näen vuoren
Ikkunastani näen vuoren,
kuin vanha tietäjä se seisoo siellä,
ei halua mitään, on vain täynnä rakkautta.
Niin monta puuta, monta kukkaa
vuorelta on viety aina,
mutta huomio sen ei häiriinny.
Ja kun alkaa sataa,
on kuin monta purkautuvaa pilveä
täyttäisi vuoren vehreydellä.
Myrsky voi nousta korkealle
ja täyttää järven myötätunnolla.
Ja joet virtaavat alas
kohti luokseen kutsuvaa merta.
Aurinko luo pilviä ja
tuuli kuljettaa höyhensiivillään
sadetta vuorille.
Tätä ikuista leikkiä
vuori katselee,
vaan ei halua mitään.