Taiteilijoiden on nostettava yleisön silmät oman makunsa tasolle, eivätkä he saa alentua yleisön halpoihin vaatimuksiin ja luopua siten vapaudestaan.

Tämä voidaan tehdä ottamalla yhteyttä valistuneiden taiteilijoiden koulutus- ja sosiaalilaitoksiin. Tällaisten taiteilijoiden ajatuksia voidaan levittää lehtien ja sanomalehtien artikkeleiden avulla. Näytelmien, elokuvien ja radiokeskustelujen avulla ihmisiä voidaan valistaa ymmärtämään todellista taidetta. Näin voidaan säilyttää taiteen arvokkuus.

Kun taiteilija pääsee näiden yhteisöjen kautta kosketuksiin suuren yleisön kanssa, hänen sosiaalinen minänsä kehittyy terävämmäksi ja herkemmäksi. Se reagoi pienimpäänkin levottomuuteen kansakunnassa, pienimpäänkin epätasapainoon yhteiskunnassa.

Jos hän näkee spitaalisen kadulla, hänen sydämeensä nousee sellainen myötätunto, että hän voi taiteen avulla luoda ilmapiirin, jonka avulla sosiaalityöntekijät, lääkärit, tiedemiehet ja valtiovallan edustajat joutuvat miettimään ratkaisua spitaaliongelmiin.

Jos taiteilija havaitsee maanmiestensä olevan epäisänmaallisia tai pelkurimaisia, hän voi muiden kautta luoda heidän mielessään syvää kunnioitusta. Tällainen on taiteilijan motivoiva voima.

He ovat luomakunnan kauneimpia kukkia, Luojan suloisimpia unelmia ja ihmisyhteisön rakkaimpia osia. Ehkä he eivät tiedä, kuinka paljon katsojat rakastavat, palvovat ja seuraavat heitä...