Jalo perintö
Shalivahana-dynastista polveutuva suku
Tasan kello kaksitoista kevätpäiväntasauksen päivänä, 21. maaliskuuta 1923, Nirmala Salve syntyi Chhindwarassa, Intian maantieteellisessä keskipisteessä sijaitsevassa kaupungissa. Hänen esi-isiensä jalot ominaisuudet näkyivät jo varhain Nirmalan luonteessa.
Hänen isoäitinsä, Sakhubai Salve, osoitti rohkeutta ja hyveellisyyttä, jotka olivat seuranneet suvun dynastiaa läpi vuosisatojen. Vuonna 1883 Sakhubai menetti miehensä traagisissa olosuhteissa raskauden loppuvaiheessa. Miehen sukulaisten uhatessa häntä (jotka eivät sietäneet sitä, että hän ja hänen perheensä olivat kristittyjä) hän otti neljä lastaan ja lähti myöhään eräänä monsuunisateisena yönä, kun läheinen joki oli tulvillaan.
Sakhubain ja hänen lastensa oli sopeuduttava rikkaasta ja helposta elämästä äärimmäisen säästäväiseen elämään. Sakhubai piti kuitenkin lastensa koulutusta tärkeänä, ja hän opetti heille uhrautuvaisuutta ja sitoutumista. Lapset opiskelivat katulamppujen alla, kun kotona ei ollut enää valopetroolia.
Prasad Rao, perheen nuorin, oli erityisen lahjakas oppilas, ja hän sai stipendejä koko opiskelu-uransa ajan. Hän opiskeli lakia ja aloitti työt Chhindwaran kaupungissa sijaitsevassa tunnetussa yrityksessä. Hän meni pian naimisiin, mutta jäi valitettavasti leskeksi 37-vuotiaana viiden lapsen kanssa. Sukulaiset suostuttelivat hänet lopulta uudelleen naimisiin lasten hyvinvoinnin vuoksi, vaikka hän oli vastahakoinen.
Nagpurista kotoisin oleva nuori nainen nimeltä Cornelia Karuna Jadhav oli Intian ensimmäinen nainen, joka suoritti tutkinnon matematiikasta erinomaisin arvosanoin. Hän oli myös sanskritin tutkija ja hyvin perehtynyt muinaiseen intialaiseen kulttuuriin. Koska hän oli niin korkeasti koulutettu, hänen isänsä oli vaikea löytää hänelle kumppania, jolla olisi vähintään yhtä hyvä, ellei jopa korkeampi akateeminen pätevyys.
Yhteisten ystävien kautta Prasad Rao lähetti Cornelialle ja hänen isälleen kosintapyynnön. Ei ollut helppo päätös hyväksyä kosintaa leskimieheltä, jolla oli viisi lasta. Häneen teki kuitenkin vaikutuksen miehen älykkyys ja usko Jumalaan, ja hän tunsi syvää myötätuntoa miehen lapsia kohtaan, jotka jäivät nuorena äidittömiksi. He menivät naimisiin 21. kesäkuuta 1920.
He aloittivat tämän Shalivahan-dynastian, itse asiassa he kutsuivat itseään nimellä Sathvahan, joka tarkoittaa seitsemää vahanaa (ajoneuvoa). He edustivat seitsemän chakran seitsemää vahanaa. On yllättävää miten sahaj asia se oli.
Prasad Rao ja Cornelia jakoivat syvän rakkauden kotimaataan ja sen suuria hengellisiä perinteitä ja arvoja kohtaan. Heidän tyttärensä Nirmala oli vain kaksivuotias vuonna 1925, kun he tapasivat Mahatma Gandhin ensimmäisen kerran, ja tällä tapaamisella oli valtava vaikutus heihin. He ymmärsivät ja jakoivat hänen visionsa vapaasta Intiasta, joka saavutettaisiin väkivallattomalla toiminnalla.
Siitä huolimatta, että Prasad Rao oli saanut briteiltä arvonimen ja että he olivat kristittyjä (mikä merkitsi monia etuoikeuksia Britannian valtakauden aikana), hän ja hänen vaimonsa eivät epäröineet liittyä liikkeeseen ja tekivät kantansa selväksi – he jopa polttivat ulkomailla valmistetut vaatteensa Nagpurin toriaukiolla. Vapaustaisteluun osallistumisensa vuoksi he joutuivat molemmat useita kertoja vankilaan, ja he tekivät perhesäännön siitä, että kukaan ei saanut vuodattaa kyyneleitä heidän puolestaan. Intian vapaus oli tärkeintä, ja uhrautuvaisuus oli sääntö, ei poikkeus.
Vanhempiensa ollessa usein poissa tai vankilassa Shri Mataji otti kotitalouden hoitamisen omalle vastuulleen, jotta hänen vanhemmat sisaruksensa voisivat jatkaa opintojaan keskeytyksettä. Hän oli tuolloin kahdeksanvuotias.
Joitakin vuosia myöhemmin Shri Mataji oli tarpeeksi vanha liittyäkseen vapaustaisteluun ja rohkaisi opiskelutovereitaan tekemään samoin. Britit vangitsivat hänetkin ja jopa kiduttivat häntä. Kokemus ei kuitenkaan heikentänyt hänen sisintään. Koko elämänsä ajan hän jatkoi jalojen esi-isiensä ikuisten arvojen edustamista: rohkeutta, uhrautuvaisuutta ja myötätuntoa.